Tervetuloa,
näin kliseisesti sanottuna.

Olet päässyt (joutunut) tänne, ShieldDogsiin, joka on koiraroolipeli. Paikkaa ylläpitää tätä nykyä Kuromizu. Tosin ennen touhussa mukana oli Vuorisusi, mutta valitettavasti hänen aikansa täällä on nyt ohi.

ShieldDogs on ei niin realistinen koiraroolipeli, jossa pelataan foorumilla. Roolipelissä on lähinnä hieman enemmän pelanneita, mutta mikäli olet liittymässä, sinun ei tarvitse olla kovin kokenut, ja koko paikka voi olla vaikka ensimmäinen roolipeli- paikkasi, sillä ei ole niinkään väliä. Toivon, että viihtyisit sen aikaa sivuilla, että katsot läpi kaiken materiaalin ja muun hyödyllisen ja vähemmän hyödyllisen ja ehkä liityt, joka olisi toivottavaa. Eiköhän alkupuhe ole jo kasassa, toivotan hyviä selailuhetkiä.

~ Kuromizu

Päivityksiä:
13.2.-09
HUOM! LEISKA EI VIELÄ KOKONAAN VALMIS, EI MIELELLÄÄN HIRVEÄSTI SIITÄ VALITUKSIA VIEKKUUN. Minulla menee oma aika koodata se, kiitos myötätunnosta.
Oho, upsista keikkaa, en ole aikoihin (vaihteeksi) päivittänyt. Siitä on melkein 2 vuotta, kun viimeksi päivitin, mutta ei takerruta siihen. Leiska alkoi tympiä monia, joten se vanha sai kyytiä ja pidettiin ulkoasukilpailu, johon osallistui vähän osallistujia, mutta ainakaan ei ollut liikaa valinnanvaraa. Voittajaleiskasta tuli ulkoasu tänne, ja se komeilee tuossa tälläkin hetkellä, aplodit Vilpulle.
Laumattomien hahmoviekun linkki sivulle, sekä homehdutin Kannibaalien viekun kiinni ultrasienilläni.
Jos mieltäsi jokin askarruttaa, tule vieraskirjaan. Impro on taas heräilemässä, olen saamassa (yllätys) sivua valmiiksi, mutta siinä (yllätys) kestää. Olkaa kärsivällisiä. Ja hyvää ystävänpäivää- kaunista sellaista, vaikkei se vielä olekaan.

22.3.-07
Ei VIITEEN kuukauteen päivityksiä, aijaijai. No, nyt tulee minipäivitys.
KANNIBAALIEN VIEKKU ON NYT AUKI, ÄKKIÄ HAKEMAAN HAHMOA SINNE YARRRRRR! 8D

18.10.-07
Tättärätättääräää!
Hihhihahhahouhou. Tuli sitten päivitettyä ihan kunnolla, lapsoset. Aivan- jättipäivityyyssshh~ Jännää, eikö?
Roolipeli muutti omalle palvelimelleni, nhijjijihihi~
Hahmot tunkaistaan nykyään sitten foorumille, joten kaikki vanhat pelaajat laittakaa hyväksytyt hahmonne tuonne foorumille, ja uudet hahmot laitetaan ensin liittymisviekkuun, ja kun se on hyväksytty, vasta sitten foorumille.
Tekstien muuttelua siellä täällä.
Uusi lauma, johon valitaan huolellisesti hahmot, ja tässä laumassa otetaan vain tietty määrä hahmoja, koska haluan vältää sitä, että kaikki eivät laita hahmoaan sinne, ja että tulisi pieni lauma. Sen liittymisviekku tulee aina esille kun otetaan hahmoja vastaan. Ja hienosäätöä sinne tänne pökspösk. Ja leiska!

7.9.-07
3 KUUKAUTTA! D8 Siitä on aikaa, kun päivitin viimeksi, he. No, muutan koko paikan eri osoitteeseen, ja on ollut kiireitä. Kuolleisiin lisäyksiä, hahmolistaan nimiä paljon ja hieno säätöä.

21.6.-07
Jukoliste, kaksi kuukautta jopa viime päivtyksestä! Olen kyllä aika pahis. Hähää! No sitä päivitystä, mitä olette tulleet katsomaan. Mrwf. Alueille uusi kartta. Osaka sai omia alueita, ja uusia alueita Darkielle ja Lightinille sekä Laumattomille too. Hahmoja läjäpäin listalle. Yksi improsivu Haguelta, ja vuoro Chibille. Kuolleisiin yksi.

29.4.-07
Hahmoja todella paljon, uusi ulkoasu, css koodit laitoin ja muokkailua sinne tänne. Css osuus meni jutussa nopeiten. :3 Mutta, voit laittaa ulkoasusta kommenttia vieraskirjaan, ja css koodeista myös. :'D

20.4.-07
Vilpulta sivu improa, ja vuoro siirtyykin jo eteenpäin. Läjä hahmoja, uusi lauma ja improon lisää piirtäjiä. Ulkoasussa on enää sentti epävalmiina, joten sekin tulee piakkoin. Hihihi. Ja miittikin on tulossa. Jaja, foorumi vaihtui. Rekatkaa uuteen foorumiin piannn. ~

3.4.-07
Improon hinkkaamista ja tekstejä muuteltu. Työstän jo uutta leiskaa, ja otan siihen muutamia muiden hahmoja. Ilmoittaudu foorumissa, mikäli juttu kiinnostaa.

29.3.-07
Päivityksiä on tullut aika tiuhaan, mitä? :3 On paljon asioita. Mutta hahmoja, ja Tenshiltä sarjakuvaa, sekä monta uutta improlaista. Ei muuta.

26.3.07
Ei, ei! ;__; Monta pelaajaa on lähtenyt, mutta nyt on tapahtunut jotain masentavaa. Vuorisusi lopetti! u__u Mutta, kuolleita Bumbulilta, tällä kertaa selostusta kuolemaan ei ole, sillä Bumbuli lähti, eikä enää kirjoita selostusta. Siis minä taidan kumminkin selostaa. Mutta, nyt minä yksin ylläpidän, improon otetaan kaksi uutta piirtäjää. Ja muutenkin kaikkia osioita muuteltu. Ulkoasukin varmaan muuttuu joskus kahden viikon päästä.

24.3.07
Hahmosivun ongelmat korjattu, kasa hahmoja jokaiseen laumaan. Ja sivu improa Tsubasalta. Canis skipattiin, sillä määräaika meni umpeen. Vuoro on nyt siis Tenshillä.

19.2.07
Tuikkikselta sivu improa, ja vuoro Tsubasalle.

6.2.07
Sivu improa Vuorisudelta. Piirtovuoro on nyt Tuikkiksella.

Päivityksiä:
6.2.07
Uusi hahmo.

4.2.07
Hahmoja listoille, yksi sivu improa. Katsokaa siis impro- osio, ja vuoro siirtyi Vuorisudelle.

30.1.07
Paaljon hahmoja listalle!

17.1.07
Toosi monta hahmoa lisää!!!

3.1.07
Uusia hahmoja lisätty. Darkien alfa, Kay on kuollut.

27.12.06
Uusi hahmo Darkieehen ja Lightiniin!

7.12.06
Taas uusi Lightielainen!

28.11.06
Uusi Lightielainen!

27.11.06
Uusi Lightielainen!

24.11.06
Kaksi uutta hahmoa laumattomiin!
20.11.06
Uusi darkielainen!

12.10.11.
Kaksi laumatonta lisää.

10.11.06
Säätelyä liittymis osiossa hieman ja kartta lisätty 'juoni ja laumat'kohtaan.Myöhemmin Kuron hahmoja lisätty listalle.

9.11.06
Uusi Lightini. Hahmolistalle hahmoja laiteltu.

7.11.06
Säätelyä liittymisessä.